perjantai 12. joulukuuta 2008

Blogimme muuttaa! Uusi osoite: www.saltnpepper.fi

Kauaa emme tällä reviirillä viihtyneet...

Jatkossa voit seurata uusia ja vanhoja kuulumisiamme osoitteessa

Klikkaa itsesi vaikka heti uuteen osoitteeseen TÄSTÄ :)

maanantai 8. joulukuuta 2008

Tissikuvia



Toscan tiineys alkaa varmistua varmistumistaan. Yleisenä merkkinä pidetään n. 2-3 viikon sisään astutuksesta punoittavia nisiä. Ne todellakin punoittaa. :)

Myös painoa on tullut taas lisää mukavasti. Tällä hetkellä painoa on 3120g. Astutuksesta painoa on siis tullut jo 460g!

Kävimme juhlistamassa itsenäisyyspäivää Lahdessa. Kissat olivat myös mukana. Toscaa ei tuntunut matkustaminenkaan haittaavan. Hyvä niin sillä tarkoitus olisi vielä joulu käydä pyörähtämässä vanhempien tykönä.

Tarkempia kuulumisia viikonlopulta kuvineen kunhan kuvat saadaan käsiteltyä.

Tässä vielä hellittelykuvia:


keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Puoli vuotta pikakelauksella.

Tätä olen lykännyt jo ihan liian kauan... Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja päivitän tilannetta tästä eteenpäin tiheämmin. Siihen onkin nyt aihettakin ;) Siitä lisää myöhempänä.

Heinäkuun muuton jälkeen on tapahtunut aika paljon joten koitan tiivistää tehokkaasti.

Muutimme. Asumme nyt Tampereella ja asumme kaksiossa kivalla alueella. Remontti on osin vielä kesken. Saunan laitamme joulun jälkeen ja keittiön sokkelit ja ylätäytteet myös. Paljon muutakin pientä laittoa olisi mutta niitä ehtii sitten "kesälomalla" tammikuussakin.


Muuttoviikonloppuna löytämämme mustavalkea kissa löysi uuden kodin. Vietettyään lakisääteiset 15 vrk eläinsuojalla oli jo eräs ilmaissut kiinnostuksensa. Eräs oli äitini jonka tiesinkin jo pitkään kaivanneen eläkepäiviään sulostuttamaan kissakaveria. Kissan nimi on nyt Leevi. Leevi elää onnellisia kissanpäiviä täyden palvelun hotellissa äidilläni. Molemmat ainakin vaikuttavat onnellisilta yhteen päätymisestä. Ehkäpä näin oli tarkoitettu.

Leevi on myös ottanut meidän katraan herrasmiehen tavoin vastaan. Olemme käyneet syksyn saatossa harjoittelemassa joululomaa silmällä pitäen yhteiseloa. Tofu on tiettävästi hankala mutta siihen nähden kaikki on mennyt erinomaisesti!

Kävimme muutamissa näyttelyissäkin syksyn aikana. Paras menestys tuli Pirokissa jossa toisena päivänä Tosca oli VP. Tosca valmistui Seinäjoella jo Pirokkia ennen CH:ksi. Kotimaan sertit on nyt täynnä IC:tä varten ja lähdemme niitä ulkolaisia sertejä metsästämään keväällä. Maata ei olla vielä päätetty.

Muuten syksy on ollut meille ihmisille hektinen. Työkiireet ja stressi on riepotellut mutta joululoma jo häämöttää. :)

25 pv syyskuuta alkoi tapahtumaan. Piiitkään odottamamme Toscan ensimmäinen kiima alkoi. Sitä "ihanuutta" kesti kuusi päivää jonka jälkeen juoksuja tuli kuuden päivän rytmillä. 6 kiimaa -6 taukoa jne. Ihmisten kalenterien järjestely ei ollutkaan niin helppoa että olisimme heti päässeet astutusmatkalle lähtemään. Tässä vaiheessa vielä piti odotella rabieksen vasta-aine tuloksia. Neljäs ja viides kiima tulivat sitten todella pienillä väleillä. Neljäs kiima alkoi 1.11 ja tämän jälkeen laskettuamme päädyimme tulokseen jossa Pia ( Toscan kasvattaja ) veisi kissan yksinään sulhon luo. Lauantai aamuna pentujen luovutuksen yhteydessä Pia kävi sitten hakemassa Toscan mukaansa. Meni kolme päivää kun sain kuulla hieman ennen puoltayötä että uusi juoksu on alkanut. Päätimme lähteä välittömästi jotta ehtisimme vielä viikonlopuksi reissusta takaisin.

Meiliä töihin pomolle, laivamatkan varauksia, eläinlääkärikäyntejä, allekirjoittaneen lopputyön esittäminenkin osui samalle aamulle ja muita lukuisia pikku säätöjä. Jotenkin tuntui että kamalan häsellyksen jälkeen kaikki asiat loksahtelivatkin kohdalleen. Laivasta saimme viimeisen autopaikan, eläinlääkäri sai kun saikin sullottua Toscan aikatauluihinsa, saimme yhteyden Ruotsiin kasvattajaan joka osaisi nyt odotella meitä seuraavaksi aamuksi ja ehdin käydä koululla esittämässä sen lopputyönkin. Niinpä sitä keskiviikko iltana 12.11 istuttiin laivan hytissä matkalla Ruotsin Faluniin.

Päästyämme perille olikin nämä ensikertalaiset kissat jo aivan valmiita toimimaan. Niinpä pääsimme aikataulumme mukaisesti lähtemään jo perjantai iltapäivällä takaisin päin.

Kolme viikkoa on siitä matkasta. Tosca on lihonnut sittemmin ainakin 300g. Uutta kiima ei ole tullut joten uskallamme olla jo sitä mieltä että meillä odoteltaisiin kissavauvoja. Vauvojen laskettu aika on 17.1. Niinpä olenkin ilmoittanut jääväni kesälomalle 15.1

Tytti ja Tofu voi toki myös hyvin. Vaikka paljon Toscan kuulumisia tuleekin kirjoiteltua ei tule noitakaan unohtaa. Tytti sai "joululahjaksi" uuden eteisen maton eilen. Ostimme sisalkuidusta tehdyn eteismaton ja Tytti rrrrakastaa sitä :D Siinä on kiva maata ja teroitella kynsiä.

Tofu on taas onnellinen kun samaisesta huonekaluliikkeestä tarttui vihdoinkin mukaan tuo käsittelyaine huonekaluille sähköisyyttä vastaan. Niinpä vietimme koko lauma iltamme viltin alla telkkaria tuijotellen ja torkkuen sohvalla. Nyt ei enää kipinöi kun kääntää kylkeä tai korjaa viltin asentoa. Voin suositella lämpimästi! Suihkupullossa Softcaren valmistamaa Antistatic-käsittelyainetta.

Näissä merkeissä on mennyt syksymme. Tässä vielä muutamia kuvia ja linkkejä asiaan liittyen.

Leevi:






Tosca ( Kawaii Dalila ) & Agenore ( Abylyx Agenore di Pastore )
Astutusvideo:
http://www.youtube.com/watch?v=nX_EShMPzwA

perjantai 25. heinäkuuta 2008

Muuttohässäkkää ja yövieraita

Meillä on ollut kamala kiire ja touhotus muuton kanssa viimeiset viikot. Olen potenut huonoa omaatuntoa pitkistä päivistä joita ollaan vietetty uudella asunnolla remontin vuoksi. Muutamien nukuttujen tuntien jälkeen pitäisi tänä aamuna pakata muuttoauto ja kaartaa järven toiselle puolelle :)

Toissapäivänä kun tulin töistä törmättiin n. puolen kilometrin päässä kotoa, risteyksessä josta käännytään meillepäin, mustavalkoiseen nuorehkoon kissaan. Olimme tulossa töistä kotiin, tai minä olin ja Tomi oli vastassa. Olin nähnyt kissan ennenkin lähempänä kotiamme kun olin ulkoillut Tytin kanssa. Ajattelin että se asuu noissa läheisissä kerrostaloissa. Pysähdyimme ja hetken kissiteltyämme saimme kissan saapumaan ojasta kävelytielle luoksemme. Kuinka hellyydenkipeä pieni katti! Koitimme vokotella sitä tien läheisyydestä kauemmas ja kissa lähtikin meitä seuraamaan kovasti koko ajan jutellen.


Tomi polki edelläni kotiin ja minä jäin taluttamaan pyörää ja ajattelin katsoa kuinka pitkälle kissa seuraisi. Lähes perille. Noin 100m päässä meiltä kissa tyssäsi roskiskatokselle ja ajattelin että näissä taloissa se varmaan sitten asuu.

Eilen tulimme kotiin autolla mutta tänään poljimme jälleen ja kukapas se siinä samaisessa ojassa istuksi jälleen. Kuin odottamassa. Eipä tarvinnut kissittää kuin kerran ja se hölkkäsi luoksemme. Talutin jälleen kotiovelle loppumatkan ja kissa seurasi välillä sylissäni ja suurimman osan itse tepastellen vierelläni. Välillä piti heittää selälleen keskelle tietä ja vaatia maharapsutusta. Ajattelin että mikäli viitsii meille asti kävellä niin tarjoan iltapalaa.

Kotiovelle saavuttuani pyysin Tomia tuomaan ulos raksuja ja vettä. Vesi kaadettiin mutta raksuja lähti uppoamaan sitä vauhtia että hoikka kissa ei ilmeisesti ole syönyt hetkeen.
Päätin siltä istumalta soittaa Boondogsille joka on Pirkanmaalla löytöeläimiä talteen ottava taho.

Kissa söi mahansa täyteen ja nukkuu nyt meidän yläkerran vessassa hiiren hiljaa. Omat kissat käyvät välillä kuuntelemassa rapinoita oven takana ja ihmettelemässä miksi heidän vessansa on siirretty eteiseen.

Tyttö jolle kissasta soitin lupasi noutaa sen huomenna. Soittelee aamulla kun palaa Helsingistä jossa oli viemässä leikkaukseen auton alle jäänyttä koiraa joka leikataan vasta aamulla.

Koitamme siis pärjätä kaiken muuton keskellä omat kissat makkarissa ja vieras vessassa. Pojalla? ( veikkaisin leikatuksi pojaksi ) on mieletön luottavainen luonne. Toivottavasti se saa arvoisensa kodin jonkun mukavan ihmisen luota.

Tässä vielä videota:



sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Juhlintaa!

Olipas viikonloppu! Kotiuduimme juuri hetki sitten toisen päivän koitoksesta Pirokin näyttelystä. Tosca oli superyllättäjä molempina päivinä. Lauantaina tuloksena oli Ex1 ja TP. Värin parhaassa hävittiin avoimessa luokassa kisaavalle komistukselle Rackarkattens Paco Rabannelle. Paneelissa ei ääniä sadellut mutta TP tulos oli jo aivan mahtava juttu.


Sunnuntaina ei odotukset olleet kovinkaan korkealla. Ikävä kyllä Mira Fonsen oli sairastunut ja häntä paikkasi Arja Martikainen. Pidän todella Martikaisen tyylistä arvostella mutta hän oli meillä juuri viime näyttelyssä kolme viikkoa sitten. Ajattelin ettei mielipiteet juurikaan muutu näin lyhyessä ajassa kun kissakaan ei kehity ihan näin nopeasti ;) Hän itsekkin aamulla tokaisi, että hieman harmi meidän aby-ihmisten kannalta kun näin nyt kävi. Samat naamat kun olivat arvosteltavana nyt kuin siellä Rurokissakin.

Toisin kuitenkin kävi. Mielipiteet voivat siis muuttua! Tuloksena Ex1 ja niin vain kävi, että Tosca vei myös värinparhaan! Lopulta vielä viikonlopun toinen "timantti" eli TP.



Lauantaina juhlittiin myös Tytin 6-vuotis syntymäpäiviä. Tosca toi näyttelystä lahjaksi kauraa ja minttu - sekä maitonappeja. Nämä sitten yhdessä sunnuntaina jaettiin ja kaikki oli onnellisesti pössyssä hetken. Tofu kieri lattialle hamuten vuoroin kauraa ja vuoroin lisää minttunappeja. Tytti oksensi sekä kaurat, karvat ja maitonapit :D

Hieno viikonloppu siis takana. Toscan tulokset olivat siis 2x EX1 2x TP ja 1x BIV.

tiistai 22. huhtikuuta 2008

Kevättä rinnassa

Kevät on edennyt mukavalle mallille. Ollaan ehditty jo hieman ottaa tuntumaa taas ulkoiluunkin. Vaikka Tosca onkin taas kasvanut ja lihonut 100g niin valjaat on auttamatta liian isot. Tosin eipä tuo varmasti edes punttini vierestä minnekkään menisi.

Tytti ja Tofu on aloittanut ulos ruinaamiset. Olen onneksi nyt viikon "lomautettuna" kotosalla joten ehditään nauttia aurinkoisista keleistä joita tälle viikolle on ainakin luvattu. Tarkoitus olisi vähän istutella kukkiakin joita hankittiin viikonlopun puutarhamessuilta. Pari päivää niitä on pidetty vaatehuoneessa yöpakkasilta suojassa. Alakerrassa tuoksuu siis aivan neilikoille ja hinku päästä maistelemaan näitä ihanuuksia on kova. Nämä menevät onneksi ulos joten säästyvät kissan hampailta.

Puutarhamessuilta tarttui myös jotain muuta mukaan. Paikalla oli nimilaatta kaivertaja jolla teetin näyttelyhäkkiin Toscalle nimikyltin. Ostin sellaisen hopean sydämen muotoisen laatan jossa on "timantteja" reunoilla. Tällä viikolla olisi myös tarkoitus ommella loppuun uudet näyttelyverhot jotta saadaan ne mukaan viikonlopun Petexpoon.

Nähdään näyttelyissä!

maanantai 24. maaliskuuta 2008

Toscan orastava näyttelyura


Ensimmäiset kolme näyttelyä ovat nyt taakse jäänyttä elämää. Pentuluokkaan ehdimme vain kerran. Ensimmäinen näyttelymme oli siis Jyväskylässä jossa olimme vain yhden päivän ( lauantain ) . Tuomarina oli Marie Westerlund (S). Ko. tuomari kasvattaa myös itse abyja ja antoikin roppakaupalla hyviä vinkkejä ja erittäin rakentavaa kriitiikkiä ajatellen tulevaisuuden jalostusta. Oli mukava saada oikeasti rahalle vastinetta. Toscalla on virheensä jotka ovat tiedossa. Jokainen tuomari on johonkin niistä puuttunut enemmän tai vähemmän. Tuloksena oli kuitenkin Jyväskylästä EX1 ja pyörähdys myös tuomarin valinnoissa joissa paneeliin meni muistaakseni kartusiaani.



Seuraava näyttely olikin URK:in järjestämä joka oli Kirkkonummella. Näyttelyssä oli myös Toscan veli Jassu. Tänne olimme ilmoittautuneet molemmiksi päiviksi ja yövyimme Espoon puolella hotellissa. Toscaa vähän jännittää näyttelyt mutta toinen päivä meni jo paljon mukavammin ja rennommissa merkeissä kuin lauantai. Tuomareina oli lauantaina Anne Gro Edström ja sunnuntaina Louis Coste. Molemmat tuomarit tykkäsivät mutta paremmat veivät voiton. Täytyy kyllä sanoa että ihailulla sai katsella kuin Louis Coste kissoja käsitteli. Tosca jota kuitenkin selvästi jännitti paljon oli kuin sulaa vahaa Costen käsissä. Yleisestikkin tuomarit ovat pitäneet neitiä eleganttina, hyvä turkkisena ja lupaavana.

Viime viikonloppu menikin sitten Turussa. Lauantain tuomaroi Jarmo Räihä ja sunnuntaina Anne Paloluoma-Sundholm. Oli aika jännä että viikonlopun molemmat tuomarit sattuivat olemaan kotimaisia. Vaikka aiemmat tuomarit olivat jaksaneet huomauttaa Toscan korvista ei niistä tällä kertaa sanottu mitään pahaa. Päin vastoin molemmat olivat sitä mieltä että ovat hyvän avoimet ja erinomaisesti sijoittuneet. Turkkia kehuttiin kovasti molempien toimesta. Paloluoma oli jopa sitä mieltä, että kuudesta punaisesta abysta Toscalla oli ehdottomasti paras turkki ja tickin sekä erittäin lupaavalta vaikuttava väri joskin kehittymis vaiheessa. Raitojen vuoksi kuitenkaan ei värin- eikä tuomarin parhaan valintoihin ollut sunnuntaina asiaa. Räihä halusi kuitenkin nähdä molemmissa. VP:ssä taakse jäi neljä aikuista kissaa. TP- valinnoissa oikeastaan vain pyörähdettiin näyttäytymässä. Neiti on vielä kehitysvaiheessa ja vaikkakin kehuttiin lupaavaksi niin "valmiimmat" yksilöt menevät paneeliin.


Yö hotellilla meni oikein mukavasti. Yövyimme Holiday Inn:issä aivan Turun keskustassa. Hotelli oli siisti ja huoneet oikein kivat. Sunnuntai meni taas näyttelyssä paljon rennommin hyvin nukutun yön jälkeen.

Lauantaina kokeiltiin myös agilityä. Ilmeisesti osanottajia ei juurikaan ollut sillä Tosca pääsi finaaliin :) Palkkioksi saatiin kilon pussi Royal Caninin raksuja kotiin tuliaisiksi vanhuksille.
Ajatuksissa olisi rakentaa muutama este kotiinkin jotta voisi harjoittaa lihasten lisäksi myös sisäkissojen aivoja.

Ohessa vielä muutama fiilistely kuva menneistä näyttelyistä. Helsingin messuhallissa tavataan seuraavan kerran!

Kuvat: Heikki Siltala http://www.heikkisiltala.com